|
Elisa Kerola on kanteleensoittaja, hänen instrumenttinsa on suomalainen konserttikantele. Elisa Kerola on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2004. Muusikkona hän on erikoistunut taidemusiikkiin ja hän tekee mielellään yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa.
Elisa Kerola konsertoi sekä solistina että eri yhtyeidensä jäsenenä. Hän on esiintynyt mm. Virossa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Lisäksi Elisa Kerola on toiminut kanteleensoittajana teatteri- ja tanssiproduktioissa. Muusikon tehtäviensä ohella hän opettaa kanteleensoittoa.
|